Palvelemme taloyhtiöitä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen ja Uudenmaan alueella
Tutustu referensseihimme

Onnistu julkisivuremontissa osa 3: Valvojalla on keskeinen rooli

Kun julkisivuremontissa siirrytään toteutusvaiheeseen, on tärkeää, että työ toteutetaan aikataulussa, riittävällä laadulla ja suunnitelmien mukaan. Ulkopuolisen valvojan käyttäminen on järkevää, sillä vain kokenut ammattilainen osaa kiinnittää huomion oikeisiin asioihin projektin eri vaiheissa. 

Miksi projektille kannattaa valita ulkopuolinen valvoja?

Korjaustyön valvonta on lähes yhtä tärkeässä roolissa kuin itse työn toteutus. Valvoja pitää huolta urakan sujuvuudesta, aikataulusta, työn laadusta ja oikeaoppisesta toteutuksesta. Ammattilainen huolehtii, että korjaustyöt tehdään korjaussuunnitelmien, viranomaismääräysten ja hyvän rakennustavan mukaan. 

Valvojan asiantuntemusta tarvitaan myös siinä tilanteessa, jossa urakoitsijalta tulee lisätyölaskutuspyyntöjä. Taloyhtiö voi tukeutua näissä tilanteissa valvojaan, sillä maallikon voi olla hankala arvioida lisätöiden tarvetta. Valvoja huolehtii, ettei perusteettomia lisälaskuja hyväksytä eli toimii myös taloyhtiön kukkaron vartijana. 

Työlle kannattaa valita aktiivinen, puolueeton ja luotettava valvoja, jolla ei ole kytköksiä urakoitsijaan. Lisäksi kannattaa selvittää, onko valvojalla kokemusta vastaavanlaisista kohteista. Lue lisää kunnostustöiden valvonnasta.

julkisivukonsultointi

Tarvitaanko erillistä projektipäällikköä?

Julkisivuremonteissa ei välttämättä tarvita erillistä projektipäällikköä. Projektipäällikön tehtäviä voi hoitaa aluksi esimerkiksi suunnittelija, joka auttaa taloyhtiötä kilpailutuksessa, urakkaneuvotteluissa ja sopimusten laatimisessa. Kun korjaustyöt aloitetaan, valvoja ottaa hoitaakseen projektipäällikön tehtävät, kuten urakoitsijan aikataulun valvomisen.

Julkisivuremontin valvonta pitkällä kokemuksella

Julkisivukonsultointi JK on ainoita Suomessa toimivia yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet julkisivuihin. Pitkä kokemuksemme ja korkea julkisivuihin liittyvä asiantuntijuutemme takaavat sen, että tiedämme täsmälleen, mitä teemme. 

Toteutamme kaiken aina julkisivujen kuntotutkimuksista remontin suunnitteluun ja valvontaan, joten saat kauttamme kattavat palvelut. Teemme valvontaa aktiivisesti, puolueettomasti ja asiakkaan etua ajaen. 

Tämä blogiteksti on osa Näin onnistut julkisivuremontissa -blogisarjaa. Seuraavassa osassa kerromme tarkemmin siitä, kuinka julkisivuremontti vaikuttaa asukkaisiin.

Julkisivukonsultointi JK Oy tarjoaa luotettavat ja puolueettomat julkisivujen arvioinnit, kuntotutkimukset, korjaussuunnitelmat sekä kunnostustöiden valvonnan koko Etelä-Suomen alueella taloyhtiöiden tarpeisiin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Ota yhteyttä

02 233 0840
0400 611 110

instagram ikoni linkedin ikoni facebook ikoni

Turun toimisto

Kärsämäentie 35
20360 Turku

Forssan toimisto

Kartanonkatu 10
30100 Forssa

Helsingin toimisto

Ristikiventie 6
04300 Tuusula

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaus

FISE logo 30v logo

Copyright © 2024 Julkisivukonsultointi JK Oy