Palvelemme taloyhtiöitä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen ja Uudenmaan alueella
Tutustu referensseihimme

Ajankohtaista

Tuomo Nieminen: ”Olemme avaamassa uutta toimipistettä Helsinkiin – ja osaavia käsiä etsitään.”

2/2023
Vaikka Turku on ollut aina yrityksen kotipesä on toimintaa Varsinais-Suomen lisäksi ollut Uudellamaalla jo pitkään. Haussa on projektipäälliköitä ja yksikön vetäjä. 

Kuntotutkimus kertoo betonin laadusta ja vaurioista

10/2022
Kuntotutkimus on kaiken korjaussuunnittelun perusta. Kokenut ja pätevä kuntotutkija pystyy arvioimaan betonin kuntoa rajallisesti silmämääräisestikin, mutta ainoa tapa saada selville todellinen tilanne on teettää kattava kuntotutkimus.

Betonirakenteet vaurioituvat Suomessa monella tavalla

9/2022
Suomen olosuhteissa betonin vauriot syntyvät pääasiassa kahdesta syystä: pakkasrapautumisen seurauksena tai betonirakenteiden terästen ruostumisen seurauksena.

Onnistu julkisivuremontissa osa 4: Asuminen julkisivuremontin aikana

6/2022
Kerrostalon julkisivuremontti on suuri ponnistus taloyhtiölle ja urakoitsijalle, mutta myös osakkaille ja vuokralaisille.

Onnistu julkisivuremontissa osa 3: Valvojalla on keskeinen rooli

6/2022
Kun julkisivuremontissa siirrytään toteutusvaiheeseen, on tärkeää, että työ toteutetaan aikataulussa, riittävällä laadulla ja suunnitelmien mukaan.

Onnistu julkisivuremontissa osa 2: Taloyhtiön julkisivuremontti

5/2022
Julkisivuremontti ei ole nopea projekti, sillä siinä on useita vaiheita ja osapuolia. Kokonaisuudessaan aikaa voi kulua 1-3 vuotta.

Onnistu julkisivuremontissa osa 1: Julkisivun tehtävät

4/2022
Julkisivu on rakennuksen näkyvin osa, joten se määrittelee pitkälti koko rakennuksen yleisilmeen ja vaikuttaa merkittävästi asukasviihtyvyyteen sekä rakennuksen houkuttelevuuteen.

Rakennesuunnittelu

10/2021
Rakennesuunnittelu eli ns. rakennetekninen suunnittelu on osa kiinteistön remontin korjaussuunnittelua. Me Julkisivukonsultointi JK:lla toteutamme rakenteiden kuntotutkimukset ja korjaussuunnitelmat pitkällä kokemuksella.

Hankesuunnittelu

10/2021
Hankesuunnittelun tarkoituksena on avata tilaajalle, millaiset korjausvaihtoehdot kunnostettavaan kohteeseen, esimerkiksi julkisivuun tai parvekkeisiin, ovat mahdollisia. Lisäksi eri vaihtoehdoille annetaan kustannusarviot. 

Uusi kirja muurattujen ja rapattujen julkisivujen kunnon tutkimisesta – tärkeä opas myös taloyhtiön edustajille!

10/2021
Julkisivuyhdistyksen tutkimushankkeessa on valmistunut ensimmäinen kattava kansallinen kuntotutkimusohje muurattujen ja rapattujen julkisivujen kuntotutkimuksiin. 

-->

Julkisivukonsultointi JK Oy tarjoaa luotettavat ja puolueettomat julkisivujen arvioinnit, kuntotutkimukset, korjaussuunnitelmat sekä kunnostustöiden valvonnan koko Etelä-Suomen alueella taloyhtiöiden tarpeisiin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Ota yhteyttä

02 233 0840
0400 611 110

instagram ikoni linkedin ikoni facebook ikoni

Turun toimisto

Kärsämäentie 35
20360 Turku

Forssan toimisto

Kartanonkatu 10
30100 Forssa

Helsingin toimisto

Ristikiventie 6
04300 Tuusula

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaus

FISE logo 30v logo

Copyright © 2024 Julkisivukonsultointi JK Oy